Artikkeliväitöskirjan tekemiseen liittyy paljon sellaisia prosesseja ja työvaiheita, joiden eteneminen ja aikataulu eivät ole väitöskirjantekijän omissa käsissä. Tällaiset prosessit voivat liittyä esimerkiksi yhteiskirjoittajuuteen, rahoitukseen, vertaisarviointiin, teosten toimitusprosesseihin tai väitöskirjatyön ulkopuolisiin työtehtäviin. Tässä väikkäripäiväkirjan kolmannessa osassa pysähdyn pohtimaan, mitä väitöskirjantekijänä voi itse tehdä, kun itsestä riippumattomat prosessit sakkaavat.
Kuten väikkäripäiväkirjan aikaisemmissa osissa olen kirjoittanut, olen tällä hetkellä tilanteessa, jossa kaikki kolme väitöskirjani osajulkaisua ovat valmiita. Yksi niistä on julkaistu ja kaksi on parhaillaan vertaisarvioinnissa. Vertaisarviointiprosessit ovat osoittautuneet näiden kahden artikkelin osalta erittäin haastaviksi, ja haastetta lisää arviointiprosessien pitkä ajallinen kesto. Koska sovellan väitöskirja-artikkeleissani addiktiotutkimuksen perinteelle uudehkoa teoreettista lähestymistapaa, oikeanlaista kohdelehteä on vaikeaa löytää, koska artikkeli ei istu moninäkökulmaisuutensa vuoksi relevanttien julkaisukanavien ”scopeen”, eli alaan.
Tällä hetkellä erityisesti maksuttomat kansainväliset tieteelliset lehdet tekevät rajulla kädellä rajausta siihen, mitkä artikkelit etenevät vertaisarviointiin, koska ne vastaanottavat jatkuvasti valtavat määrät käsikirjoituksia. Lehdillä on myös vaikeuksia löytää tutkimusartikkeleille oikeita vertaisarvitsijoita. Jos artikkeli eteneekin vertaisarviointiin, arviointi saattaa kestää jopa vuoden, ja silti päätös saattaa olla kielteinen. Artikkelin lähettäminen uuteen lehteen on aina myös valtava työ; tutkimusartikkeli täytyy sovittaa uuden lehden scopeen sopivaksi, siinä täytyy huomioida uuden lehden kirjoitusohjeet, lähdeviittausmerkintöjä koskevat säännöt sekä sanamäärärajoitukset, ja se täytyy asetella uuden lehden mallipohjaan.
Tänä päivänä, kun niukkuutta jaetaan, tutkimusrahoitukset ovat lyhyitä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että niin isommissa tutkimushankkeissa kuin henkilökohtaisten apurahojen osalta tutkimuksen raportointi ja julkaiseminen jäävät rahoituksen ulkopuoliselle ajalle. Niitä tehdään usein muun työn ohessa, mikä vaikuttaa työhön käytettäviin resursseihin. Erityisen hankalaa työ on silloin, kun tutkimusartikkelilla on useita kirjoittajia, jotka jatkavat töitään eri organisaatioissa yhteisen rahoituskauden jälkeen.
Mitä väitöskirjantekijänä voi sitten itse tehdä tilanteessa, jossa itsestään riippumattomat prosessit sakkaavat?
Ensinnäkin väitöskirjaa voi aina kirjoittaa. Kun käsikirjoitukset jumittavat lehtien arvioitavina, kirjoitan yhteenvetolukuani ikään kuin tutkimusartikkelit olisi jo julkaistu. Itselleni kirjoittaminen on tehokkain tapa ajatella. Kirjoittaminen ja oman tekstin lukeminen, korjaaminen ja uudelleenkirjoittaminen on ennen kaikkea ajatteluprosessi. Se vie väitöskirjatyötä eteenpäin riippumatta siitä, tulevatko tutkimusartikkelit julkaistuiksi sellaisina kuin olen ne ajatellut. Mielestäni tekstin tuottaminen on vaikeampaa kuin sen korjaaminen, ja siksikin on helpottavaa, että tekstiä saa tuotettua, vaikka se ei lopulta päätyisikään osaksi väitöskirjaa.
Toiseksi teen varasuunnitelmia valmiiksi, mikäli artikkelini ei etene kohdelehdessä vertaisarviointiin tai se hylätään vertaisarvioinnin tuloksena. Seuraava askel kannattaa olla aina valmiiksi mietittynä, jotta kielteisen päätöksen hetkellä sinulla on tiedossa, mihin artikkeli seuraavaksi lähetetään ja millaisia muutoksia siihen tulee sitä varten tehdä. Pieniä muutoksia voi tehdä vaikkapa jo valmiiksi, jos toiveena on mahdollisimman nopea julkaiseminen esimerkiksi rahoituksen puitteissa.
Koska kirjoittamisprosessit ovat pitkiä ja ihmisten elämäntilanteissa tapahtuu väistämättä niiden aikana muutoksia, yhteiskirjoittajuus voi joskus muodostua artikkelin etenemisen hidasteeksi tai esteeksi. Tällaisissa tilanteissa on oikeutettua tehdä muutoksia kirjoittajajoukon vastuisiin, aikatauluihin tai kokoonpanoon. Vastuukirjoittaja on aina projektinjohtaja, jonka täytyy toisinaan tehdä ratkaisuja parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi. Silloin, kun kyseessä on väitöskirja-artikkeli, väitöskirjantekijän täytyy tehdä ratkaisut oman väitöskirjaprojektinsa etenemisen näkökulmasta. Vastuukirjoittaja kantaa nimensä mukaisesti kokonaisvastuun kirjoitusprojektista.
Väitöskirjan tekemisen ei tarvitse pysähtyä, vaikka itsestä riippumattomat prosessit sakkaavat. Itseasiassa nämä tahdosta riippumattomat tauot voivat vapauttaa aikaa juuri kokonaisuuden kannalta tärkeälle ajatustyölle, jota voi olla hankalaa edistää käsikirjoituksia laatiessa. Kuten elämässä yleensä, myös artikkeliväitöskirjan tekemisessä energia kannattaa suunnata asioihin, joihin voi itse vaikuttaa. Valmiiden tutkimusjulkaisujen ohella väikkäriprojektiin mahtuu monenlaista etenemistä, jonka äärelle kannattaa tasaisin väliajoin pysähtyä!
Onko sinulla jokin tietty näkökulma väikkärin viimeistelyyn, josta haluaisit minun kirjoittavan? Jätä alle kommentti!
Janika Kosonen
Tarvitaanko teidän organisaatiossanne lisää tietoa aiheesta? Ota yhteyttä ja buukkaa minut jakamaan osaamistani teille! info@janikakosonen.fi +358 505188680. Lue lisää palveluistani täältä!