Tässä blogisarjassa julkaisen kolmena perjantaina kuukaudessa tiiviin koosteen sosiaalityön tuoreesta tutkimuksesta. Esittelyssä on aina sosiaalityön tuore vertaisarvioitu tutkimusartikkeli ja sen keskeiset tulokset lyhyesti, ymmärrettävästi ja selkeällä suomen kielellä. Painopisteenä on sosiaalityön kansainväliset tutkimukset. Perjantaiplatteri on tarkoitettu sinulle sosiaalityöntekijä, sosiaalialan ammattilainen tai muuten sosiaalityön ajankohtaisista ilmiöistä kiinnostunut lukija.
Huom! Huomioithan, että perjantaiplatterissa esitellään ja referoidaan tiiviisti kokonaisia tutkimusartikkeleita. Suosittelen aina tutustumaan alkuperäisiin tutkimusjulkaisuihin. Viittaathan aina alkuperäiseen tutkimusjulkaisuun.
Päihdehoidossa olevien äitien kokemuksia lastensuojelun sijaishuollon sosiaalityöntekijöistä
Harris, Anita, Loughran, Hilda, Broderick, Gary & Niece, Erin (2025) Exploring Women’s Lived Experiences of Substance Use and Social Work to Inform Social Work Education and Practice, an Irish Perspective. Social Work Education, 44(7), 1737–1752, https://doi.org/10.1080/02615479.2024.2423692.
Päihteitä käyttävät äidit kohtaavat paljon stigmaa ja ennakkoluuloja sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmässä, mikä voi aiheuttaa heissä häpeän ja syyllisyyden tunteita. Stigma ja sen aiheuttamat häpeän ja syyllisyyden tunteet voivat muodostua esteeksi naisten avun hakemiselle. Tässä irlantilaisessa tutkimuksessa tutkittiin irlantilaisten päihdehoidossa olevien äitien kokemuksia lastensuojelun sijaishuollon sosiaalityöntekijöistä. Tutkimus raportoi äitien eletyistä kokemuksista lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kanssa toimimisesta ja havainnollistaa naisten käsityksiä suhteestaan lastensuojelun palveluihin.
Irlannin nykyinen lapsi- ja perhepolitiikka korostaa piilevien haittojen (engl. hidden harm) näkökulmaa, mikä asettaa lapsen hyvinvoinnin etusijalle. Näkökulma juontaa juurensa vuonna 2003 julkaistuun The UK Hidden Harm Report -raporttiin, joka on lisännyt tietoisuutta vanhempien päihteiden käytön haittavaikutuksista heidän kanssaan asuviin lapsiin. Raportti on vaikuttanut Irlannissa merkittävästi päihteiden käyttöä ja vanhemmuutta koskevien näkemysten muovautumiseen. Raportin myötä The Irish Health Service Executive (HSE) ja The Irish Child and Family Agency (Tusla) käynnistivät yhteistyössä toteutetun Hidden Harm -hankkeen, jonka tarkoituksena oli tarkastella lähemmin haittoja, joita päihteitä käyttävän vanhemman kanssa asuminen lapsille aiheuttaa. Hanke on esimerkki konkreettisesta toimesta, johon alkuperäinen raportti Irlannissa johti.
Hidden Harm -hankkeen tuloksena HSE ja Tusla julkaisivat vuonna 2019 ammattilaisille suunnatun käytännön oppaan. Oppaan mukaan vaarallisissa tilanteissa elävät lapset eivät ole usein palveluiden tiedossa, ja nämä piileviä haittoja kokevat lapset kärsivät monenlaisia puutteellisesta vanhemmuudesta johtuvia haittoja, mitkä voivat haitata lapsen sosiaalista, fyysistä ja emotionaalista kehitystä. Vaikka Hidden Harm -raporttia (2003) on lähdetty Irlannissa implementoimaan käytäntöön, sitä on myös kritisoitu yleistämisestä ja yksinkertaistamisesta. Raportin on nähty asettavan päihteitä käyttäville äideille entistä isompia paineita olla ”mallihuoltajia” ja ”mallikäyttäjiä”, mikä ei jätä tilaa toipumiseen yleensä liittyville säröille tai yksilöllisille tarpeille.
Päihteitä käyttävien äitien ja lastensuojelujärjestelmän välinen suhde on monimutkainen: lastensuojelulla on mahdollisuus tukea positiivista suhdetta palvelujärjestelmän ja perheen välillä tai toisaalta syödä perheen resursseja ja uhata sen koheesiota. Irlannin nykyinen lapsi- ja perhepoliittinen ohjelma Better Outcomes, Brighter Futures: The National Policy Framework for Children and Young People 2014–2020 (DCEDIY 2019) korostaa lastensuojelun roolia perheissä, joissa vanhemmilla esiintyy päihteiden käyttöä. Kansallisia poliittisia prioriteettejä myötäillen sekä Hidden Harm -hankkeen että kansallisen lapsi- ja perhepolitiikan näkökulmasta vanhemman toipumista tuetaan nimenomaisella vaatimuksella toipua vain lapsen, eli ”perheen” vuoksi.
Päihteitä käyttävien naisten näkökulmat ovat aliedustettuina tutkimuskirjallisuudessa ja äitien näkökulmat ovat tutkimuksissa vielä harvemmin esillä. Näin on erityisesti lastensuojelujärjestelmää koskevassa tutkimuskirjallisuudessa. Vaikka piilevien haittojen näkökulma on tärkeä lasten suojelemiseksi, vanhempien tuen tarpeet jäävät usein tunnistamatta.
Tämän tutkimuksen aineisto kerättiin puolistrukturoidun ryhmäkeskustelun menetelmällä vuosien 2019–2022 aikana. Pitkä aineistonkeruujakso selittyy koronapandemian aiheuttamilla viivästyksillä. Tutkimuksen osallistujat olivat kahden naisille päihdepalveluja tarjoavan Suur-Dublinin alueella toimivan organisaation asiakkaita: ensimmäinen organisaatio tuottaa raittiuteen perustuvaa päihdehoitoa ja toinen organisaatio tuottaa yhteisöllistä haittojen vähentämiseen keskittyvää päihdepalvelua. Molemmat palvelut on tarkoitettu henkilöille, jotka itse identifioituvat naisiksi.
Palvelunkäyttäjien osallistaminen ja sitouttaminen on paras toimintatapa uusia käytäntöjä kehitettäessä. Tämä tutkimus rakentui palvelunkäyttäjien osallistamisen ympärille ja se toteutettiin tiiviissä yhteistyössä palveluntuottajaorganisaatioiden kanssa. Yhteistyö näiden organisaatioiden kanssa tarjosi suojaa ja tukea tutkimukseen osallistuneille naisille, koska toimintaympäristöt olivat heille entuudestaan tuttuja.
Kaikki kahden organisaation palveluissa asiakkaana olleet naiset olivat soveltuvia osallistumaan tutkimukseen ja osallistuminen oli naisille vapaaehtoista. Tutkimuksen toteuttamisesta keskusteltiin etukäteen palvelunkäyttäjien kanssa molemmissa organisaatioissa, ja heitä kannustettiin kysymään kysymyksiä ja jakamaan omia ideoitaan tutkimuksen toteuttamiseen liittyen. Tutkimukseen osallistui yhteensä N=47 naista. n=22 naisista oli asiakkaana ensimmäisen organisaation palvelussa ja n=25 toisen organisaation palvelussa. Osallistujista muodostettiin yhteensä yhdeksän keskusteluryhmää ja yksi ryhmäkeskustelu kesti aina 1,5–2,5 tuntia.
Ryhmäkeskusteluissa osallistujilta kysyttiin kysymyksiä, jotka suuntasivat keskustelua heidän kokemuksiinsa lastensuojelujärjestelmässä. Naisille annettiin keskustelua johdattelevia aiheita naisten kohtaamien haasteiden tutkimiseksi ja sen pohtimiseksi, mitkä sosiaalityön interventiot olivat heille hyödyllisiä ja mitä eivät. Naisia pyydettiin myös jakamaan ajatuksiaan politiikka- ja käytäntösuosituksista liittyen sosiaalityöhön ja päihteiden käyttöön.
Ryhmäkeskustelut nauhoitettiin ja litteroitiin. Koko metodologisen prosessin ajan tutkijat sitoutuivat ottamaan tutkimuksen osallistujat mukaan kanssatutkijoiksi. Tämä inklusiivinen prosessi lisäsi analyysin täsmällisyyttä ja luotettavuutta. Alustavista teemoista keskusteltiin tutkimuksen osallistujien kanssa sen varmistamiseksi, että keskeiset huolet ja kokemukset tulivat kuvatuiksi. Prosessi antoi sekä osallistujille että tutkijoille mahdollisuuden reflektoida aineistoa ja tunnistaa teemoja, joita oli saatettu unohtaa tai tulkita väärin alustavassa analyysissa. Nämä yhteiset keskustelut muodostivat pohjan lopullisille teemoille ja tulkinnoille. Lisäksi tutkimukseen osallistuneet naiset arvioivat lopullisen käsikirjoituksen varmistaakseen, että heidän näkökulmansa välittyivät sellaisina, kuin he olivat ne tarkoittaneet.
Tutkimukseen osallistuminen ei edellyttänyt suoraa kokemusta lastensuojelun sosiaalityöstä. Kuitenkin hieman yli 70 %:lla (n=33) naisista oli lastensuojelun asiakkuus omalla lapsellaan tai lapsillaan, minkä lisäksi ensimmäisen organisaation n=22 naisesta 45 % (n=10) oli itse ollut pitkäaikaissijoituksessa lapsena ja 13,5 %:lla (n=3) oli ollut muu lastensuojelun asiakkuus lapsena. Näistä naisista 86 %:lla (n=19) oli lastensuojelun asiakkuus omalla lapsella. Toisen organisaation palvelussa olevista n=25 naisesta 44 % (n=11) oli ollut lapsena itse sijoitettuna ja 56 %:lla (n=14) oli lastensuojelun asiakkuus omalla lapsella.
Analyysin tuloksena naisten keskusteluista tunnistettiin kolme pääteemaa: 1) tuen puute, 2) puutteet prosessien läpinäkyvyydessä ja selkeydessä sekä 3) aiempien sijaishuollon kokemusten negatiiviset vaikutukset.
Tutkimukseen osallistuneiden naisten kokemuksia lastensuojelun sosiaalityöstä väritti epäluottamuksen, pelon ja epätasa-arvoisen valtadynamiikan yhdistelmä. Yleisesti ottaen naiset pelkäsivät, että jos he ilmaisisivat tuen tarpeitaan sosiaalityöntekijöille, he vaarantaisivat asemansa lapsensa huoltajana. Myös sosiaalityöntekijöiden suuri vaihtuvuus oli naisten kertomuksissa yhteydessä kokemuksiin tuen puuttumisesta. Naiset kokivat, ettei heidän suhteeseensa sosiaalityöntekijöihin sisältynyt myötätunnon, ymmärryksen tai tuen osoituksia. Tutkimukseen osallistuneet naiset eivät kyenneet ymmärtämään, miten sosiaalityöntekijät voivat työskennellä lapsen edun mukaisesti, jos he eivät työskentele myös lapsen vanhempien kanssa.
Läpinäkyvyyden ja selkeyden puute sekä jatkuvasti muuttuvat prosessit vahvistivat tutkimukseen osallistuneiden naisten epäluottamusta sosiaalityöntekijöitä kohtaan. Epäselvyyksiä liittyi erityisesti vapaaehtoiseen sijaishuoltoon. Naiset kertoivat, että huostaanoton perustelut tehtiin selväksi huostaanoton yhteydessä, mutta perustelut muuttuivat tämän jälkeen usein. Naiset kokivat, että perheen jälleenyhdistämistä koskevia tavoitteita muutettiin usein, minkä he kokivat epärehellisyytenä. Naiset raportoivat sosiaalityöntekijöiden toiminnan epäjohdonmukaisuudesta sekä puutteista päätöksenteon läpinäkyvyydessä ja selkeydessä. Jopa silloin, kun perheen jälleenyhdistäminen toteutui, naiset kokivat sen olleen puutteellisesti suunniteltu ja läpinäkymätön prosessi, mikä saattoi aiheuttaa voimattomuuden tunteita joillekin naisille.
Monilla tutkimukseen osallistuneilla naisilla, joiden oma lapsi oli parhaillaan sijoitettuna, oli myös itsellään kokemusta sijoitettuna olemisesta omassa lapsuudessaan. Jotkut naiset kertoivat kokeneensa arvostuksen ja myötätunnon osoituksia sosiaalityöntekijöiltä lapsuudessaan, mutta vanhemman roolissa he kokivat tulevansa katsotuiksi erittäin kriittisen linssin läpi. Naisten kertomuksista ilmeni, että aikaisemmat suhteet sosiaalipalveluihin henkilön historiassa vaikuttivat edelleen vuorovaikutukseen ammattilaisten kanssa. Naiset kokivat, ettei sijaishuollon järjestelmä ollut valmistanut heitä elämään, ja se toimi ainoastaan pitääkseen sosiaalityöntekijät läsnä heidän elämässään, kun heistä itsestään tuli vanhempia. Tämä vahvisti heidän epäluottamustaan sekä sosiaalityöntekijöitä että koko järjestelmää kohtaan. Naiset kyseenalaistivat, miten hyödyllistä sijaishuolto tulisi olemaan heidän omille lapsilleen, jos se saattoi aiheuttaa traumakierteen, kuten se oli heille itselleen tehnyt. Jotkut pelkäsivät sijaishuoltotaustaansa liittyvää stigmaa.
Suurin osa naisista koki tuen puutetta sekä vanhemmuuteensa että toipumiseensa liittyen, raportoiden leimatuksi tulemisen kokemuksista niin lapsuudessaan sijaishuollossa kuin nykyään toipumista tavoittelevina äiteinä. Tähän tutkimukseen osallistuneet äidit eivät olleet saaneet perheelleen tukea lasten ja perheiden sosiaalipalveluista, ja he turvautuivatkin näissä asioissa päihdepalvelujen tarjoamaan tukeen.
Vahvistaakseen sosiaalityöntekijöiden ja päihteitä käyttävien äitien välistä yhteistyötä, päihteiden käyttö täytyy ymmärtää sen laajemmassa yhteiskunnallisessa kontekstissa. Naisten kokemukset eivät kerro ainoastaan sijaishuoltojärjestelmän puutteellisuudesta, vaan sen kyvystä olla äärimmäisen traumatisoiva, läpinäkymätön ja puutteellinen tarjoamassaan tuessa. Tärkeä kysymys on miten tämän ryhmän eletyt kokemukset voivat olla niin suuresti ristiriidassa kansallisten poliittisten pyrkimysten kanssa?
Sijaishuollon sosiaalityöntekijöille turvan ja avun tarjoaminen tälle kohderyhmälle on haastavaa samaan aikaan tehtävien vaikeiden päätösten kanssa, sillä päätöksenteko tuo usein mukanaan pelon ja uhan elementit, mikä voi saada tuen tuntumaan palvelunkäyttäjästä epärehelliseltä. Suurin osa tutkimukseen osallistuneista naisista, joiden lapsi oli sijoitettu, ymmärsi sijoituksen syyn, mutta heille oli epäselvää, mitä heiltä edellytettiin perheen jälleenyhdistämiseksi. Naiset kokivat, että asiakassuunnitelmaa muutettiin jatkuvasti sosiaalityöntekijäjohtoisesti, mikä saattoi laskea heidän motivaatiotaan parantaa omaa tilannettaan. Erityisesti toipumisen alkuvaiheessa se lisäsi epävarmuutta ja itseen kohdistuvia epäilyksiä, mikä oli haitallista naisten hyvinvoinnille.
Yleisesti ottaen päihteiden käyttö ja lastensuojelu esitetään politiikassa usein lääketieteelliseen hoitomalliin perustuen akuuttina ja lineaarisena ongelmana. Nykyisen addiktiokirjallisuuden valossa toipuminen ymmärretään kuitenkin elämänmittaisena matkana, jossa tapahtuvat retkahdukset ovat normaaleja, eikä päihteiden käyttö tai niiden käyttämättömyys ole välttämättä pysyvää. Irlannissa on olemassa selkeä ja läpinäkyvä lainsäädännön kehys huostaanoton osalta koskien sekä huostaanoton prosessia, että menettelytapaa. Lainsäädännön näkökulmasta vähemmän selkeää näyttäisi olevan perheen jälleenyhdistäminen: jälleenyhdistäminen on vapaaehtoisen sijaishuollon tavoitteena, mutta lainsäädäntö ei tarjoa selkeitä rajoja sille, mikä perheen jälleenyhdistämisen oikeuttaa. Selkeä kommunikointi päätöksenteosta on tarpeen vanhempien oikeuksien turvaamiseksi. Vanhempien tulisi kyetä ymmärtämään prosesseihin liittyvät käsitteet ilman omaa ammatillista taustaa.
Yksi lupaavimmista lieventävistä tekijöistä traumakierteen ehkäisemiseksi on vahva vanhemmuuden tuki. Tämä sisältää vanhemmuuden taitojen parantamisen ja yksilöllisen tuen tarjoamisen sekä perheen sosiaalisten verkostojen vahvistamisen. Lapset ovat suuri motivoiva tekijä päihteiden käytöstä toipuville äideille riippumatta siitä, onko heidän lapsensa sijoitettuna. Näin ollen perhesuhteiden korjaaminen voi tehokkaasti tukea naisten toipumista ja perheen jälleenyhdistämisen edellytyksiä.
Koska tässä kohderyhmässä monilla naisilla on merkittävä traumatausta, mahdollisimman vakaan, ennakoitavan ja yksilön omaa toimijuutta korostavan tuen tarjoaminen on tärkeää. Tutkimukseen osallistuneiden naisten kokemukset jännitteisyydestä ja ahdingosta suhteessa sosiaalityöntekijöihin korostaa, kuinka tärkeää on vahvistaa sosiaalityöntekijöiden taitoa ymmärtää tätä kohderyhmää ja priorisoida yhteistyötä palvelunkäyttäjien kanssa. Organisaatioiden välinen yhteistyö lastensuojelun ja päihdepalvelujen välillä voi tuoda yhteen äitien ja heidän lastensa tuen tarpeet.
Tähän tutkimukseen osallistuneiden naisten tuen tarpeet ovat linjassa Irlannin lapsi- ja perhepolitiikan kanssa, mutta heidän eletyt kokemuksensa palvelunkäyttäjinä ovat ristiriidassa suhteessa poliittisiin pyrkimyksiin. Tutkimusaineisto tarjoaa muistutuksen siitä, että huolimatta sen sitoutumisesta sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon, sosiaalityössä on kyse myös vallasta. Ammattilaisten on erittäin tärkeää pysyä tietoisina tästä kohdatessaan järjestelmässä päihteitä käyttäviä äitejä.
Tämä tutkimus vahvistaa, että työskentely ongelmallista päihteiden käyttöä kokeneiden naisten kanssa edellyttää empatiaa, kunnioitusta sekä heidän traumataustansa tunnustamista. Tutkimukseen osallistuneiden naisten traumat saattoivat liittyä päihteitä käyttäneiden vanhempien kanssa elämiseen, kipeisiin kokemuksiin lastensuojelun sijaishuollossa sekä aikaisempiin suhteisiin sosiaalityöntekijöiden kanssa. Palvelujärjestelmän tasolla on tunnustettava, että palvelujärjestelmä voi itsessään traumatisoida ja uudelleentraumatisoida.
Seuraava tutkimuksen perjantaiplatteri julkaistaan 8.5.2026!
Ps. Mikäli tämä aihe kiinnostaa, suosittelen tutustumaan myös meidän juuri julkaistuun tutkimusartikkeliimme, jossa tarkastelimme lapsuudessaan vanhempien ongelmallista päihteiden käyttöä ja kaltoinkohtelua kokeneiden aikuisten kokemusasiantuntijoiden elämäntarinoita: Rantanen, Heidi, Plaami, Ella, Kosonen, Janika, Paavilainen, Eija & Kuusisto, Katja (2026) Understanding child maltreatment and support needs in families with problematic parental substance use. Nordic Studies on Alcohol and Drugs, 0(0), 1-14. DOI: 10.1177/14550725261422551.
Janika Kosonen
Onko sinulla jokin tietty aihe, josta toivoisit sisältöä perjantaiplatteriin? Jätä alle kommentti!
