Tässä blogisarjassa julkaisen kolmena perjantaina kuukaudessa tiiviin koosteen sosiaalityön tuoreesta tutkimuksesta. Esittelyssä on aina sosiaalityön tuore vertaisarvioitu tutkimusartikkeli ja sen keskeiset tulokset lyhyesti, ymmärrettävästi ja selkeällä suomen kielellä. Painopisteenä on sosiaalityön kansainväliset tutkimukset. Perjantaiplatteri on tarkoitettu sinulle sosiaalityöntekijä, sosiaalialan ammattilainen tai muuten sosiaalityön ajankohtaisista ilmiöistä kiinnostunut lukija.
Huom! Huomioithan, että perjantaiplatterissa esitellään ja referoidaan tiiviisti kokonaisia tutkimusartikkeleita. Suosittelen aina tutustumaan alkuperäisiin tutkimusjulkaisuihin. Viittaathan aina alkuperäiseen tutkimusjulkaisuun.
Lastensuojelulaitoksissa asuvien nuorten koulutuspolut, traumatietoinen lähestymistapa ja nuoriin kohdistetut akateemiset odotukset
Alkuperäislähteen viittausohje: Synnes, Ronald Mayora, Olsen, Gurli & Rekkbø, Irene Marie (2025) Follow-up of the Educational Pathway of Youths Living in Child Welfare Institutions in Norway. The British Journal of Social Work, 00, 1–23, https://doi.org/10.1093/bjsw/bcaf258.
Tässä monimenetelmäisessä norjalaistutkimuksessa tarkasteltiin lastensuojelulaitoksissa asuvien nuorten koulutuspolkuja, traumatietoisen lähestymistavan merkitystä sekä hyvinvointialan ammattilaisten näihin nuoriin kohdistamia akateemisia odotuksia. Tutkimus koostuu rekisteriaineiston (N=172,067 lasta) määrällisestä analyysista sekä n=12 ammattilaishaastattelun laadullisesta analyysista. Tutkimukseen haastateltiin lastensuojelulaitoksissa, kouluissa ja alueellisessa lastensuojelussa työskentelevien hyvinvointialan ammattilaisia.
Tutkimus lasten koulunkäynnin seurannasta lastensuojelulaitoksissa on vähäistä. Tämä tutkimus täydentää olemassa olevaa kirjallisuutta keskittymällä valtion ja yksityisten lastensuojelulaitosten, koulujen ja alueellisen lastensuojeluviranomaisen työntekijöiden ammatillisiin keskusteluihin, odotuksiin ja prioriteetteihin, jotka liittyvät lastensuojelulaitoksissa asuvien nuorten koulunkäynnin seurantaan Agderin alueella Norjassa. Tutkimuskysymykset olivat: 1) Kuinka suuri osa lastensuojelulaitoksissa asuvista nuorista suorittaa loppuun toisen asteen koulutuksen? ja 2) Miten hyvinvointialan ammattilaisten näkemykset ja odotukset vaikuttavat lastensuojelulaitosten tarjoaman koulunkäynnin seurannan käytäntöihin?
Aiemmasta tutkimuksesta tiedetään, että muihin nuoriin verrattuna vain harvat lastensuojelulaitoksissa asuneet nuoret suorittavat loppuun toisen asteen tutkinnon. Koulutuksella on osoitettu olevan merkittävin vaikutus elinolosuhteisiin ja terveyteen tulevaisuudessa, minkä vuoksi havainnot laitoksissa asuvien nuorten heikommasta koulumenestyksestä ovat huolestuttavia. Norjassa kaikilla lapsilla on oikeus maksuttomaan peruskouluun. Pakollinen oppivelvollisuus käsittää seitsemän vuotta alakoulua ja kolme vuotta yläkoulua. Jos oppilas ei saa arvosanaa suurimmasta osasta oppiaineita 10. luokan lopussa, hänen ei katsota virallisesti suorittaneen oppivelvollisuuttaan. Tästä huolimatta Norjan lainsäädännön mukaan oppilas voi hakeutua toisen asteen opintoihin.
Laitoshoito on pieni, mutta resurssivaltainen osa Norjan lastensuojelua. Laitoshoito koskettaa noin tuhatta 13–17-vuotiasta nuorta Norjassa. Monilla laitoshoidossa asuvilla lapsilla ja nuorilla on traumaattisia kokemuksia. Norjan lainsäädännön mukaan lastensuojelulaitosten henkilöstöllä tulee olla riittävä asiantuntemus liittyen laitoksen kohderyhmään ja toiminnan tavoitteisiin. Lastensuojelulaitokset vastaavat työntekijöidensä ammatillisesta perehdytyksestä ja koulutuksesta.
Traumatietoisuus (engl. trauma-informed care, TIC) toimii yhteisöhoidon (engl. milieu therapy) ammatillisena lähestymistapana ja on suunnattu erityisesti lapsille ja nuorille, jotka ovat kokeneet erilaisia vakavan laiminlyönnin muotoja. Tämä lähestymistapa perustuu ymmärrykseen siitä, että varhainen ja pitkäaikainen trauma vaikuttaa keskeisiin aivoalueisiin ja muuttaa niitä, mikä voi johtaa yleisiin säätelyongelmiin lapsella. Traumatietoisen hoidon soveltaminen yhteisöhoidossa edellyttää, että lapsi kohtaa turvallisia aikuisia, jotka ymmärtävät, että lapsen negatiivinen käytös on paranemisprosessiin kuuluvaa kivun ilmaisua. Traumatietoinen lähestymistapa rakentuu kolmen keskeisen pilarin varaan: turva, ihmissuhteet ja tunnesäätely. Sen juuret ovat kehitys-, trauma- ja neuropsykologiassa. Traumatietoisuus ei ole yksittäinen työmenetelmä, vaan lähestymistapa tai viitekehys traumatisoituneiden nuorten kanssa työskentelyssä. Siksi sen yhteydessä tulee soveltaa myös muita tehokkaiksi todettuja menetelmiä ja työvälineitä.
Norjan lainsäädännön nojalla lapsilla on oikeus ja velvollisuus koulutukseen, ja oppilaiden, jotka asuvat lastensuojelulaitoksissa, tulisi opiskella yhdessä muiden kanssa normaalissa kouluympäristössä niin pitkään kuin mahdollista. Kun lapsi sijoitetaan kodin ulkopuolelle, on lastensuojelun vastuulla varmistaa, että lapsen oikeus koulutukseen toteutuu. Koulujen ja lastensuojelulaitosten tulee tehdä yhteistyötä varmistaakseen, että kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset saavat mahdollisimman hyvää ja heidän tarpeisiinsa räätälöityä opetusta.
Sijaishuollossa asuvat lapset ovat yliedustettuina joukossa, joilla on koulunkäynnin vaikeuksia ja jotka eivät suorita loppuun toisen asteen tutkintoa. Aikaisemmat tutkimukset osoittavat, että tämä saattaa olla seurausta työntekijöiden matalista odotuksista nuorten koulutuksellisia kykyjä ja mahdollisuuksia kohtaan. Useat tutkimukset ovat peräänkuuluttaneet parempaa yhteistyötä koulujen ja lastensuojelulaitosten välillä. Myös tutkimukset nuorten kokemuksista ovat osoittaneet, että lastensuojelulaitosten ja koulujen työntekijät ovat seuranneet heidän koulunkäyntiään vain vähän. Useat nuoret kokevat myös useita sijaishuoltoyksikön ja koulun vaihtumisia sijaishuollon aikana.
Institutionaaliseseen teoriaan pohjautuva institutionaalinen logiikka analysoi yksilöiden, organisaatioiden ja instituutioiden välisiä suhteita. Modernissa yhteiskunnassa on useita institutionaalisia järjestelyjä kuten kapitalismi, perhe, byrokraattinen valtio, demokratia ja uskonto. Näillä instituutioilla on omat logiikkansa ja sääntönsä, jotka hallitsevat niiden käytäntöjä ja symbolisia rakenteita. Käytännössä institutionaalinen logiikka ilmenee siinä, mitä asioita ja arvoja pidetään oikeutettuina instituution sisällä. Tässä tutkimuksessa institutionaalinen logiikka ymmärretään sosiaalisesti rakentuneina käytäntöinä, oletuksina, arvoina, uskomuksina ja sääntöinä, jotka antavat merkityksen käytännön toiminnalle kentällä.
Tässä tutkimuksessa tutkijat väittävät, että nuorten koulunkäyntiä ymmärretään lastensuojelun organisaatioissa hallitsevan traumalogiikan kautta. Tutkimuksessa tarkastellaan, mikä merkitys traumatietoisuudella on siinä, miten ammattilaiset seuraavat lastensuojelulaitoksissa asuvien nuorten koulunkäyntiä. Institutionaalista logiikkaa käytetään analyyttisena käsitteenä.
Tutkimusaineisto kerättiin osana laajempaa tutkimushanketta Inclusion of youth and young adults outside work, education, and other activities (2021–2022). Tutkimuksessa hyödynnettiin sekä määrällistä että laadullista aineistoa. Määrällinen aineisto poimittiin kansallisesta rekisteriaineistosta ja se sisältää vuosina 1997, 1998 ja 1999 Norjassa syntyneiden henkilöiden koulutulokset sinä vuonna, kun he täyttivät 15 vuotta ja 22 vuotta (n= 172 067). Kvantitatiivisessa analyysissa verrattiin kahden ryhmän koulutuloksia: 1) lapset, jotka olivat lastensuojelun tukitoimien ja sijoituksen kohteena niinä vuosina, kun he täyttivät 15, 16 ja 17 vuotta sekä 2) lapset, jotka eivät olleet kyseisinä ajanjaksoina lastensuojelun tukitoimien kohteena. Ryhmien välisiä eroja arvioitiin kahden keskeisen indikaattorin perusteella: 1) peruskoulun pisteet, jotka heijastavat peruskoulun lopussa annettujen arvosanojen keskiarvoa sekä 2) toisen asteen koulutuksen suorittaminen (määriteltynä kolmen koulutusvuoden suorittamisena sen vuoden loppuun mennessä, jona henkilö täytti 22 vuotta).
93,5 prosenttia (n=160 823) otoksen lapsista eivät olleet olleet minkään lastensuojelun tukitoimen kohteena vuosina, kun täyttivät 15–17 vuotta. 6,5 prosentista lapsia (n=11 244), jotka olivat olleet lastensuojelun tukitoimien kohteena, noin 80 prosenttia olivat olleet vain lastensuojelun avohuollossa, kun taas 20 prosenttia (n=2 278) oli ollut sijoitettuna. Sijoitetuista lapsista puolet (n=1 136) saivat myös avohuollon tukitoimia. Jatkoanalyysiin valittiin nuoret, joilla oli sekä sijoitus kahtena tai kolmena vuotena ja muita tukitoimia vähintään kahtena vuotena tarkastelujaksolla. Tämä tarkoitti noin 0,3 prosenttia (n=540) nuorista. Tämän joukon koulutuloksia verrataan niihin n=168 823 nuoreen, joilla ei ollut ollut mitään lastensuojelun tukitoimia tarkastelujaksolla.
Laadullinen aineisto koostui kahdestatoista (n=12) puolistrukturoidusta haastattelusta (n=8 naista ja n=4 miestä). Osallistujat rekrytoitiin tutkijoiden ammatillisista verkostoista ja lumipallomenetelmällä. Otos koostuu sekä valtion että yksityisten lastensuojelulaitosten työntekijöistä, alueellisen lastensuojeluviranomaisen työntekijöistä sekä Agderin alueen koulujen työntekijöistä. Työntekijät edustivat johtajia, ohjaajia, opettajia ja yhteisöterapeutteja. Ammattilaisten joukkoon viitataan tässä tutkimuksessa hyvinvointialan ammattilaisina. Haastattelut toteutettiin kevään 2021 ja kevään 2022 välillä Teamsissa ja Zoomissa ja niiden kesto vaihteli 45 minuutista 80 minuuttiin. Aineiston analyysissa noudatettiin abduktiivista lähestymistapaa, jossa analyysi oli aineistolähtöinen ottaen vaikutteita teoreettisesta viitekehyksestä.
Analyysit paljastavat merkittäviä koulutuksellisia eroja sijoitettuina olleiden nuorten ja muiden nuorten välillä. 27 prosenttia sijoitettuina olleista nuorista eivät olleet suorittanut peruskoulua loppuun, kun vastaava osuus muista nuorista oli 3 prosenttia. Sijoitettuna olleista nuorista vain 36 prosenttia oli suorittanut toisen asteen koulutuksen sinä vuonna, kun he täyttivät 22, kun muista nuorista 83 prosenttia oli suorittanut toisen asteen tutkinnon.
Laadullinen analyysi osoittaa, että hyvinvointialan ammattilaisilla lastensuojelulaitoksissa, kouluissa ja alueellisessa lastensuojeluviranomaisessa on usein matalat odotukset lastensuojelulaitoksissa asuvien nuorten akateemista suoriutumista kohtaan. He selittivät huonoa koulumenestystä ensisijaisesti traumaperäisillä ja psykologisilla vaikeuksilla sekä oppilaiden yksilöllisiin tarpeisiin räätälöidyn koulutuksen puutteella. Analyysi osoittaa, kuinka hyvinvointialan ammattilaisilla on taipumus madaltaa odotuksiaan lastensuojelulaitoksissa asuvien nuorten akateemista suoriutumista kohtaan perustuen heidän ymmärrykseensä trauman, psykologisen toimintakyvyn ja perhetaustan vaikutuksista. Vaikka nämä selittävät viitekehykset tarjoavat oikeutuksen räätälöidylle tuelle, ne saattavat myös vahvistaa puutteisiin keskittyviä narratiiveja, ja jättää varjoon nuorten vahvuudet ja kehityspotentiaalin.
Analyysissa tunnistettiin kaksi päähaastetta liittyen nuorten koulunkäyntiin: 1) negatiiviset koulukokemukset ja 2) puutteellinen koulunkäynnin tuki sijoituksen aikana. Traumatietoinen lähestymistapa vaikuttaa madaltavan nuoriin kohdistuvia akateemisia odotuksia. Analyysi osoittaa myös, että sen lisäksi, että monen nuoren koulunkäynti on ollut pirstaloitunutta jo ennen sijoitusta, koulu- ja oppilaitosympäristöllä itsessään näyttää olevan puutteelliset akateemiset resurssit ja tukirakenteet syntyneen koulutuskuilun kompensoimiseksi.
Tässä tutkimuksessa tutkittiin lastensuojelulaitoksissa asuvien nuorten koulutuspolkuja, traumatietoisen hoidon merkitystä sekä hyvinvointialan ammattilaisten näihin nuoriin kohdistamia akateemisia odotuksia. Määrälliset tulokset osoittavat selkeät koulutuserot lastensuojelulaitoksissa asuvien nuorten ja muiden vertaisten välillä. Tuloksia tulee tulkita kuitenkin varauksella erityisesti 1998 ja 1999 syntyneiden kohorttien kohdalla, jotka täyttivät 22 vuotta koronapandemian aikana, mikä saattoi osaltaan vaikuttaa koulutustuloksiin.
Laadulliset tulokset paljastavat monimutkaiset suhteet biopsykososiaalisten tekijöiden, koulutustarjonnan rakenteen ja saavutettavuuden, traumatietoisen hoidon, institutionaalisten logiikoiden sekä alhaisten akateemisten odotusten välillä, jotka yhdessä muovaavat näiden nuorten koulutuspolkuja. Vaikka tulokset tarjoavat arvokasta tietoa rakenteellisista ja suhteellisista koulunkäynnin esteistä, ne herättävät myös kriittisen kysymyksen ammattilaisten asenteista, systemaattisista rajoituksista sekä riskistä toisintaa koulutuksellista huono-osaisuutta.
Tämä tutkimus vahvistaa aikaisempia tutkimustuloksia siitä, että hyvinvointialan ammattilaisilla eri institutionaalisissa konteksteissa on alhaiset odotukset lastensuojelulaitoksissa asuvien nuorten akateemista suoriutumista kohtaan. Vaikka näitä odotuksia perustellaan tyypillisesti nuorten traumahistorialla, psykologisilla vaikeuksilla ja koulunkäynnin häiriöillä, ne voivat vahingossa vahvistaa puutteisiin keskittyvää narratiivia, joka asettaa standardin sille, mitä tältä ryhmältä odotetaan osallistumisen ja koulussa pärjäämisen suhteen. Myönteisenä seurauksena tämä voi johtaa matalampaan kynnykseen tarjota tälle ryhmälle kokonaisvaltaista tukea ja vaihtoehtoisia koulunkäynnin tapoja. Kielteisenä seurauksena alhaisten odotusten ja traumanäkökulman yhdistelmä näyttää myötävaikuttavan koulunkäynnin aliarvostukseen, mikä voi puolestaan myötävaikuttaa nuorten välisten akateemisten erojen kasvuun. Alhaisista odotuksista on vaara muodostua itsensä toteuttava ennuste, jolloin nuoria ei haasteta akateemisesti, eivätkä he siksi saa tarvittavaa tukea potentiaalinsa saavuttamiseksi.
Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että räätälöidyllä koulunkäynnillä ja nuoren koulunkäynnin panostuksilla lastensuojelulaitoksissa asuvat nuoret voivat päästä samoihin koulutuloksiin kuin muut vertaiset. Kun traumanäkökulma hallitsee institutionaalista diskurssia, nuoret voidaan nähdä ensisijaisesti rikkinäisinä tai vaurioituneina, ja ammattilaiset saattavat epäröidä asettaa akateemisia odotuksia, koska pelkäävät näin pahentavan nuoren ahdistusta. On olemassa riski, että laitoshoito heikentää vahingossa nuorten koulutuksellisia oikeuksia ylihuomioimalla heidän haavoittuvuutensa ja aliarvioimalla heidän akateemiset kykynsä.
Yksi keskeinen havainto tässä tutkimuksessa koskee koulunkäynnin seurannan hajanaisuutta ja epäjohdonmukaisuutta laitoshoidossa. Laitosympäristöä kuvattiin usein huonosti koulunkäyntiä tukevaksi ja osallistujien mukaan koulut epäonnistuivat usein koulunkäynnin riittävässä räätälöinnissä. Tutkimukseen osallistuneet ammattilaiset toivat esiin useita jännitteitä ja eettisiä ongelmia liittyen hoidon ja koulunkäynnin seurannan väliseen tasapainotteluun.
Lastensuojelulaitoksissa asuvat lapset ja nuoret tarvitsevat huolenpitoa ja tukea haitallisten kokemusten ja mielenterveyden haasteiden käsittelyssä ja niistä toipumisessa. Samanaikaisesti heidät tulee kohdata kyvykkyyteen ja kasvuun keskittyvien strategioiden kautta myös suhteessa koulunkäyntiin.
Seuraava tutkimuksen perjantaiplatteri julkaistaan 15.5.2026!
Janika Kosonen
Onko sinulla jokin tietty aihe, josta toivoisit sisältöä perjantaiplatteriin? Jätä alle kommentti!
