Sosiaalityön oma tutkimus on yliopistotasoisen sosiaalityön koulutuksen ja koko profession olemassaolon edellytys. Yliopistotasoista sosiaalityön koulutusta tai akateemista sosiaalityötä ei olisi olemassa ilman tieteenalan omaa tutkimusta. Silti sosiaalialan sisällä on pitkät perinteet tutkimuksen ja käytännön sosiaalityön välisessä vastakkainasettelussa. Omalla tutkijan urallani olen havainnut, että sosiaalityöntekijöitä on hyvin haastavaa tavoittaa osallistumaan kotimaiseen sosiaalityön tutkimukseen. Tässä blogiartikkelissa paneudun siihen, miksi sosiaalityön oma tutkimus on sosiaalityön käytännölle tärkeää sekä siihen, mitä tutkimus ja käytäntö hyötyvät keskinäisriippuvuudestaan.
Julkinen keskustelu sosiaalihuollon palvelu-uudistuksesta ja työryhmän ehdotuksista on käynyt viime aikoina kiivaana. STM1 julkaisi työryhmän ehdotukset sosiaalihuollon palvelu-uudistukseksi helmikuussa. Luonnos hallituksen esityksestä lähtee lausuntokierrokselle keväällä 2026 ja etenee eduskunnalle saman vuoden syksyllä. Sosiaalityöntekijät ovat osoittaneet huolta työryhmän esityksestä. Erityistä huolta tuntuu julkisen keskustelun perusteella herättävän sosiaalityöntekijöiden toimenkuvaan ja toimivaltuuksiin liittyvät uudistukset sekä asiakkaan oikeusturva, kun sosiaalityöntekijöiden toimivaltuuksia muutetaan. Työryhmä muun muassa ehdottaa, että erityisen tuen tarpeessa olevan täysi-ikäisen henkilön omatyöntekijänä voisi jatkossa toimia asiakkaan tuen tarpeiden kannalta tarkoituksenmukainen sosiaalihuollon ammattihenkilö, kun aiemmin omatyöntekijänä on toiminut sosiaalityöntekijä1–2.
Keskustelua sosiaalityöntekijöiden tehtävistä, paikasta ja asemasta on käyty kuitenkin jo pidempään. Nykyisellä hallituskaudella sosiaalityöntekijöiden sijaispätevyyttä, eli oikeutta harjoittaa sosiaalityöntekijän ammattia tilapäisesti ilman ammattipätevyyttä, on laajennettu. Sosiaalityöntekijät ovat oikeutetusti huolissaan sosiaalityön asemasta. Keskustelu sosiaalityön paikasta ja legitimiteetistä osuu myös alan arvostukseen ja sosiaalityöntekijöiden ammatti-identiteettiin. Sosiaalityön tutkijana olen huolissani siitä, miten vähän sosiaalityön olemassaoloa tunnutaan julkisessa keskustelussa puolustavan tieteenalan omalla tutkimuksella.
Yhteiskuntatieteellisenä alana muuttuva yhteiskunta heijastelee väistämättä myös muutoksina sosiaalityössä. Professiona sosiaalityö on kuitenkin saman haasteen edessä muiden suhteellisen nuorten akateemisten professioiden kanssa: sen tulee itse kyetä perustelemaan oma olemassaolonsa, legitimiteettinsä ja riittävä erillisyytensä muista olemassa olevista tieteenaloista. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että akateeminen sosiaalityö elää ja hengittää oman tieteenalansa tutkimuksen voimin.
Sosiaalityön oma tutkimus, alan vakiintuneet tutkimuskäytännöt, kyky vastata alan keskeisiin kysymyksiin tutkimuksen keinoin sekä luoda omia näyttöön perustuvia menetelmiä ovat avainasemassa sosiaalityön olemassaolon, legitimiteetin ja erillisyyden perustelemisessa. Koska sosiaalipolitiikassa päätöksenteko pyrkii olemaan tietoon perustuvaa, on erittäin tärkeää, että sosiaalityö tuottaa omaa, muista tutkimusaloista erillistä tietoa sitä koskevan päätöksenteon tueksi. Sosiaalityössä tehdään hyvin laaja-alaisesti erilaista tutkimusta, mutta sitä yhdistävät erityisesti haavoittuvuuden, palvelujärjestelmän ja kohtaamisen kehykset3.
Sosiaalityön tutkimus on sosiaalityön yhteinen asia – ja profession elinehto. Sen tekemiseen tarvitaan kaikkia sosiaalityön kentällä toimivia ihmisiä ja aidosti vastavuoroista yhteistyötä toimijoiden välillä. Sosiaalityön palvelunkäyttäjien lisäksi aivan keskeisiä informantteja sosiaalityön tutkimukselle ovat sosiaalityöntekijät itse. Sosiaalityöntekijät toimivat myös tärkeinä linkkeinä tutkijoiden, palvelunkäyttäjien ja organisaatioiden välillä.
Olen innoissani seurannut viime vuosien kehitystä, jossa sosiaalityön tutkijoita on palkattu suoraan asiakastyötä tekeviin organisaatioihin. Tätä tarvitsemme lisää. Sosiaalityössä tutkimuksen ja käytännön työn vastakkainasettelua tulee aktiivisesti pyrkiä purkamaan ja sen sijaan kysyä, miten kohtaamme toisemme paremmin? Sosiaalityön tutkijat tarvitsevat käytännön tekijöitä ja käytännön tekijät tutkijoita. Yhdessä olemme enemmän ja yhdessä voimme aidosti vaikuttaa siihen, mikä on sosiaalityön profession tulevaisuus.
Päätän tämän blogiartikkelin kannustamalla kaikkia käytännön tekijöitä osallistumaan sosiaalityön omiin tutkimuksiin, kun mahdollisuus on. Tutkijoihin voi matalalla kynnyksellä olla myös suoraan yhteydessä, mikäli kentältä nousee tutkimuksellisia tarpeita. Pidetään yhdessä huolta ammattimme ja tieteenalamme tulevaisuudesta!
Ps. Tulen palaamaan aiheen äärelle 10.4.2026 julkaistavassa tutkimuksen perjantaiplatterissa, eli jäähän seurailemaan!
Janika Kosonen
Lähteet
1Sosiaali- ja terveysministeriö (2026) Sosiaalihuollon palvelu-uudistus: Työryhmän ehdotukset 2026. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2025:5. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-6036-7.
2Sosiaalihuoltolaki (1301/2014)
3Tampereen yliopisto. Sosiaalityön tutkimus. Tutkimuskehykset ja -alueet. Verkkosivu. https://research.tuni.fi/sosiaalityontutkimus/esittely/.
Ps. Julkaisen blogissani kolmena perjantaina kuukaudessa Tutkimuksen perjantaiplatteri -blogisarjaa, jossa esittelen sosiaalityön kansainvälisiä tutkimusartikkeleja tiiviisti selkeällä suomen kielellä. Ota blogi seurantaan!
Ota yhteyttä ja buukkaa minut jakamaan osaamistani teille! info@janikakosonen.fi +358 505188680. Lue lisää palveluistani täältä!
