10.2.2026 julkaistiin taloustieteilijä Pasi Holmin laatima tuore selvitys perhehoidon kustannuksista Suomessa. Selvityksessä tarkastellaan suomalaisen perhehoidon kustannuksia 2020-luvulla (vuoteen 2024 saakka). Ammatilliset perhekodit on rajattu selvityksen ulkopuolelle ja selvityksessä perhehoidolla tarkoitetaan ainoastaan toimeksiantosuhteista perhehoitoa. Tiedetään, että lastensuojelun sijaishuollon kustannukset kasautuvat selvästi laitoshoitoon. Selvityksessä todetaan, että perhehoidon osuuden kasvu 10 prosenttiyksiköllä voisi vähentää sijaishuollon kokonaiskustannuksia (1,2 miljardia euroa) laskennallisesti jopa 100 miljoonalla eurolla vuositasolla. Vuonna 2024 kaikista sijoitetuista lapsista perhehoitoon oli sijoitettuna 41 prosenttia. Osuus on verrattain pieni: Ruotsissa perhehoidon osuus on 70 prosenttia ja Norjassa jopa 90 prosenttia.
20.2.2026 julkaisin tutkimuksen perjantaiplatterin, jossa referoin Ruotsissa tehtyä sosiaalityön tutkimusartikkelia sosiaalityöntekijöiden kokemuksista sosiaalityön julkisuuskuvasta ja ammatin ympärillä käydystä julkisesta keskustelusta. Kyseisessä artikkelissa sosiaalityöntekijät kokivat median roolin keskeiseksi sosiaalityön kielteisen julkisuuskuvan ylläpitämisessä, mutta näkivät sillä olevan myös suuri potentiaali oikean tiedon levittämisessä. Tästä sainkin Holmin selvityksen luettuani inspiraation pohtia tässä blogitekstissä sitä, mikä on median rooli suomalaisen perhehoidon mahdollistajana.
Koska lähes kaikki pienet lapset (0–6-vuotiaat) ovat Suomessa sijoitettuina perhehoitoon, perhehoidon osuuden kasvattamiseen tarvittaisiin perhehoidon yleistymistä vanhemmilla lapsilla, erityisesti teini-ikäisillä. Etenkin kiireelliset sijoitukset ovat yleisiä teini-ikäisillä ja 16–17-vuotiaista yli puolet ovat sijoitettuina laitoshoitoon. Poikien osuus sijoitetuista lapsista on pysynyt tyttöjä suurempana aina 1990-luvulta lähtien. (Lastensuojelutilasto 2024.)
Perinteinen media pitää sosiaalityöntekijöiden kokemusten mukaan yllä kielteistä julkisuuskuvaa sosiaalityöstä ja sosiaalipalveluista, mikä heijastuu stigmana paitsi sosiaalityöntekijöihin itseensä, myös sosiaalipalveluja käyttäviin asiakkaisiin (Nilsson ym. 2025). Mikäli tavoitteena pidetään perhehoidon osuuden kasvattamista nuorisoikäisissä, tulisi huomiota kiinnittää paitsi sosiaalityön julkisuuskuvaan, myös siihen, miten nuoria ja nuoruutta käsitellään perinteisessä mediassa.
Huolestuttavan ja negatiivisen uutisvirran mukana uutisointi on muuttunut hiljalleen myös paikoin nuorisovihamieliseksi. Media sortuu kuvaamaan nuoria usein yhtenäisenä ryhmänä, joka edustaa samanlaisia arvoja, asenteita ja käytöstapoja. Viime aikoina mediassa on uutisoitu aktiivisesti muun muassa nuorten tekemästä ilkivallasta, katujengi-ilmiöstä, nuorten päihteiden käytöstä sekä nuorten kasvaneesta pahoinvoinnista. Sinänsä nämä ovat tärkeitä aiheita kaikki. Vaatii kuitenkin erinomaista medialukutaitoa ymmärtääkseen, että näissä ilmiöissä on kyse poikkeuksista, ei valtavirrasta.
Media tuntuu maalaavan kuvaa, jossa nuoret ovat suuri yhtenäinen joukko, jota muiden kansalaisten tulisi pelätä tai karttaa. Tosiasiassa nuoret, kuten kaikki muutkin ihmisryhmät, ovat yksilöiden muodostama heterogeeninen joukko, jossa muun muassa rikosten tekeminen tai ongelmallinen päihteiden käyttö ovat isossa kuvassa marginaalisia ilmiöitä. Tosiasiassa esimerkiksi täysraittiuden suosio nuorten keskuudessa on kasvanut merkittävästi, eikä suuri joukko nuorista koske minkäänlaisiin päihteisiin, edes alkoholiin (Kivijärvi 2022; Raitasalo ym. 2018).
Teini-ikäisille on haastavampaa löytää sopivaa perhehoitopaikkaa, kuin pienille lapsille. Kaikkien nuorten kohdalla perhehoito ei olekaan tarkoituksenmukainen vaihtoehto. Järjestelmässä on kuitenkin myös teinejä, joille perhehoito olisi laitoshoitoa parempi sijoitusmuoto. Lastensuojelulain näkökulmasta perhehoito on ensisijainen vaihtoehto laitoshoitoon nähden, mutta teinien kohdalla laitoshoitoon tunnutaan päätyvän usein enemmän tai vähemmän automaatiolla.
Kuten Nilssonin ja kumppaneiden (2025) tutkimuksessa todettiin, medialla nähtiin olevan merkittävä potentiaali oikeanlaisen tiedon levittäjänä sekä realistisemman sosiaalityön julkisuuskuvan muovaajana. Väitän, että medialla on keskeinen rooli myös siinä, saadaanko perhehoidon osuutta kasvatettua Suomessa vastaamaan paremmin pohjoismaista trendiä. Perhehoidon osuuden kasvattamiseksi tarvitaan kuitenkin perhehoitajia. Sosiaalityöhön kohdistuva stigma heijastuu sosiaalityöntekijöiden ja asiakkaiden lisäksi väistämättä myös perhehoitajiin. Keskeisenä stigman välittäjänä toimii perinteinen media. Nuorisovihamielinen uutisointi puolestaan stigmatisoi nuoret kokonaisena ihmisryhmänä. Nämä median luomat mielikuvat voivat vaikuttaa siihen, miten ihmiset uskaltavat lähteä perhehoitajiksi etenkin vanhemmille lapsille.
Perhehoidon osuuden kasvattaminen on yksi mahdollinen suunta sijaishuollon kustannusten kasvun taittamiselle. Henkilökohtaisesti pidän tätä tärkeänä tavoitteena, mutta en ensisijaisena prioriteettina. Ajattelen, että sijaishuollon kustannusten kasvun taittamiseksi tarvitaan ensisijaisesti investointeja ennaltaehkäisevään työhön, esimerkiksi sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaan, kiusaamisen vastaiseen työhön ja harrastustoimintaan. Toiseksi on tunnustettava se tosiasia, että erityisesti teini-ikäisten kohdalla lastensuojelun sijaishuolto paikkaa useiden (halvempien) avopalveluiden puutteita. Näitä ovat muun muassa merkittävät puutteet alaikäisten mielenterveys- ja päihdepalveluissa.
Janika Kosonen
Tutustu VTT Pasi Holmin laatimaan selvitykseen täältä: https://avosylin.fi/wp-content/uploads/perhehoidon-saastot.pdf.
Lue 20.2.2026 julkaistu tutkimuksen perjantaiplatteri täältä:
Muut lähteet:
- Forsell, M. & Inget-Leinonen, S. (2025) Lastensuojelu 2024. Yhä harvempi lastensuojeluilmoitus johtaa lastensuojelun asiakkuuteen. Tilastoraportti 2024.
- Kivijärvi, A. (toim.) (2022) Läpi kriisien. Nuorisobarometri 2022. Läpi kriisien. Nuorisobarometri 2022 (tietoanuorista.fi). Viitattu 2.9.2024.
- Nilsson, K., Nordfeldt, M. & Landstedt, E. (2025) Social workers’ experiences of public perceptions of the social work profession: An exploratory study. SAGE Open, 15(1), 1–14, https://doi.org/10.1177/21582440251313655.
- Raitasalo, K., Tigerstedt, C., Similä, J. (2018) Miksi nuoret juovat vähemmän. Teoksessa P. Mäkelä, J. Härkönen, T. Lintonen, C. Tigerstedt & K. Warpenius (toim.) Näin Suomi juo. Suomalaisten muuttuvat alkoholinkäyttötavat. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 158–167.
Ota yhteyttä ja buukkaa minut jakamaan osaamistani teille! info@janikakosonen.fi +358 505188680. Lue lisää palveluistani täältä!
