Joulukuussa 2025 päätimme STM:n rahoittaman Päihdehuollon ja lastensuojelun rajapinnalla – saavatko päihteitä käyttävät nuoret tarvitsemaansa tukea? (NUPPU) -tutkimushankkeen loppuseminaarilla Tampereen Nokia Areenalla. Osallistuin projektitutkijan ominaisuudessa seminaarin asiantuntijapaneeliin, jossa keskustelimme muun muassa siitä, mihin päihdehoitopolut tyypillisesti nuorten kohdalla katkeavat. Kerroin puheenvuorossani, että tutkijana huomaan hoitopolkujen katkeavan usein häpeään. Tässä tekstissä paneudun tuohon väitteeseen.
Päihdesairaudet ja ongelmallinen päihteiden käyttö nähdään yhä yhteiskunnan tasolla muita mielenterveyden ongelmia tyypillisemmin itseaiheutettuina. Päihdesairauksiin ja päihteitä ongelmallisesti käyttäviin ihmisiin kohdistuu negatiivisia ennakkoluuloja, leimaamista, syrjintää ja stigmaa. Toisaalta etenkin nuorten kokemusmaailmassa päihteisiin kohdistuu myös voimakasta ihannointia ja päihteellisen elämäntavan glorifiointia.
Tutkin väitöskirjassani alaikäisten ongelmallista päihteiden käyttöä erityisesti lastensuojelun sijaishuollon kontekstissa. Tutkimustyöni aikana olen havainnut, että ainakin lasten ja nuorten kohdalla heihin kohdistuva stigma on usein moninkertaista. Moninkertaisella stigmalla tarkoitan sitä, että nuorilla on samanaikaisesti useita sellaisia kokemuksia, jotka ovat itsessään stigmatisoivia ja yhdessä esiintyessään niiden vaikutus moninkertaistuu. Esimerkiksi asuminen lastensuojelun sijaishuollon yksikössä tai päihdesairaus ovat itsessään stigmatisoivia elämänkokemuksia, ja yhdessä esiintyessään niiden vaikutus yksilöön voi kertaantua.
Päihteitä ongelmallisesti käyttäviin lapsiin ja nuoriin kohdistuva stigma on paitsi moninkertaista, myös monesta suunnasta tulevaa. Tutkimustani varten haastattelemani nuoret kertoivat leimaavista ja syrjivistä kokemuksistaan yhteiskunnassa, vertaissuhteissa, koulussa, terveydenhuollossa, lastensuojelussa ja jopa omassa perheessään. Kuvaan moninkertaisen ja monensuuntaisen stigman esimerkkejä visuaalisessa muodossa kuvassa 1.
Kuva 1. Moninkertainen ja monensuuntainen stigma.
Leimaaminen, syrjintä ja ulossulkeminen ovat haavoittavia kokemuksia, jotka heijastuvat yksilöön häpeän ja syyllisyyden tunteina. Haitallinen häpeän ja syyllisyyden tunne passivoi ja vinouttaa yksilön uskoa omiin toiminta- ja vaikutusmahdollisuuksiinsa. Tästä syystä päihdepalveluja kehitettäessä ja hoitopolkuja muotoiltaessa on väistämätöntä kiinnittää huomiota stigman ja siitä aiheutuvan häpeän kysymyksiin. Olivat hoitopolut sitten millaisia tahansa, riippuvuussairauksien hoidossa ne eivät toimi, jos ihmiset eivät niitä uskalla käyttää. Erityisen huolestuttavaa on kuulla päihteitä käyttävien ihmisten syrjivästä ja leimaavasta kohtelusta sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmässä.
Väitöstutkimusta tehdessäni olen törmännyt myös siihen, että työntekijöiden kokema häpeä saattaa vaikeuttaa ongelmallisen päihteiden käytön tunnistamista ja puheeksiottoa. Kun tutkin lastensuojelun työntekijöiden mahdollisuuksia ja kompetenssia puuttua ongelmalliseen päihteiden käyttöön, huomattava enemmistö työntekijöistä raportoi omat tietonsa ja taitonsa vajavaisiksi toivoen lisäkoulutusta aiheesta. Nuoret taas kokivat, ettei työntekijöillä ollut usein riittäviä valmiuksia keskustella nuorten kanssa päihteistä, mikä johti nuorten kokemuksissa monesti siihen, että niistä puhuminen kiellettiin kokonaan. Jos nuori kertoikin päihteiden käytöstään rehellisesti, hän saattoi tulla ohitetuksi johtuen aikuisen heikoista valmiuksista keskustella nuoren kanssa aiheesta. Tällaiset tilanteet synnyttivät nuorelle kokemuksen siitä, ettei hän tule kuulluksi ja saattoi johtaa siihen, ettei hän uskaltanut tai viitsinyt enää kertoa aikuisille päihteiden käytöstään.
Perheen sisällä esiintyvä stigma näyttäytyy erityisen haavoittavana kokemuksena nuoren elämänkulussa. Päihteitä ongelmallisesti käyttäneillä nuorilla on kokemuksia siitä, että omat vanhemmat toisintavat yhteiskunnan heihin kohdistamaa stigmaa salailemalla nuoren tilannetta ja pitämällä yllä todellisuudesta poikkeavaa sosiaalista kulissia. Näin nuori saa viestin siitä, että tämä on häpeäksi vanhemmilleen ja perheensä maineelle. Nuoren tilannetta saatetaan piilotella paitsi omilta sosiaalisilta verkostoilta, myös viranomaisilta ja muilta nuorta auttavilta tahoilta.
Päihdesairaudet ovat osin perinnöllisiä ja saattavat kulkea suvuissa useidenkin sukupolvien ajan. Joskus päihteitä ongelmallisesti käyttävän nuoren vanhemmalla tai vanhemmilla voi itsellään olla myös riippuvuussairaus. Paitsi nuoren oma kohtelu, myös se, miten heidän vanhempansa tulevat kohdelluiksi järjestelmässä, on nuorille hyvin tärkeää. Vanhempiin kohdistuva stigma heijastuu väistämättä myös nuoreen itseensä. Nuorille onkin tärkeää nähdä, että vanhempiensa käytöksestä riippumatta heitä kohdellaan kunnioittavasti.
Nuorisokulttuurissa esiintyvä päihteellisen elämäntavan ihannointi saattaa aiheuttaa nuoressa avun hakemiseen liittyvää häpeää. Kun päihteellistä elämäntapaa glorifioidaan vertaissuhteissa, saattaa päihteistä irtaantumiseen liittyä syyllistämistä, häpeää ja ulossulkemista. Laittomia päihteitä käyttävä ihminen muodostaa usein riippuvuuden aineen lisäksi aineiden käyttöön ja hankintaan liittyviin ihmisiin.
Häpeän tunne on nuoruuden kehitysvaiheessa kuin sosiaalinen navigaattori, joka ohjaa nuoren käyttäytymistä ja suhteita erilaisiin ryhmiin. Häpeän vastavoimaksi nousee tyypillisesti viha, joka on suojatunne. Sen avulla nuori suojautuu koetulta tai potentiaaliselta häpeän tunteelta. Koska häpeän tunteelle herkistyminen kuuluu osaksi nuoruuden ikävaihetta, sillä on merkittävä vaikutus siihen, millaiset mahdollisuudet nuorella on irtaantua päihteellisestä elämäntavasta tai sitoutua päihdehoitoon.
Tässä tekstissä olen kirjoittanut ongelmalliseen päihteiden käyttöön ja siitä irtaantumiseen liittyvästä häpeästä, mikä näkemykseni mukaan muodostuu monesti esteeksi vaikuttavalle päihdehoidolle. Häpeän ja syyllisyyden rooli päihteitä käyttävien ihmisten elämänkokemuksissa on usein merkittävä. Erityisen aseman se saa nuoruuden ikävaiheessa, kun nuori herkistyy kokemaan häpeän tunteita ja käyttämään sitä sosiaalisena navigaattorina.
Aiheesta kiinnostuneille suosittelen lisälukemiseksi seuraavaa yleistajuista ja kattavaa teosta:
Myllyviita, Katja (2020) Häpeän hoito. Helsinki: Duodecim.
Kirja on saatavilla myös äänikirjana yleisimmissä äänikirjapalveluissa.
Janika Kosonen
Tarvitaanko teidän organisaatiossanne lisää tietoa aiheesta? Ota yhteyttä ja buukkaa minut jakamaan osaamistani teille! info@janikakosonen.fi +358 505188680
