Koko tähän mennessä kertyneen urani aikana olen aina silloin tällöin törmännyt ongelmallisesti päihteitä käyttävistä nuorista käytettävän sanaa päihdenuori. Muita vastaavia sanoja, joita olen kuullut käytettävän ovat muun muassa laitosnuori, ongelmanuori tai hatkanuori. Koska tutkin itse alaikäisten nuorten ongelmallista päihteiden käyttöä, keskityn tässä tekstissä päihdenuori-sanan käyttöön ja perustelen, miksi tällaisista kategorisoivista käsitteistä tulee luopua viimeistään nyt.
Päihteitä ongelmallisesti käyttävillä nuorilla on usein taustallaan haavoittavia elämänkokemuksia. Tällaisia kokemuksia voivat olla esimerkiksi vanhempien mielenterveys- tai riippuvuussairaus, väkivalta, kiusaaminen, yksinäisyys tai hyväksikäyttö. Toisinaan haavoittavat kokemukset eivät liity yksittäisiin traumaattisiin kokemuksiin, vaan esimerkiksi haavoittaviin ihmissuhteisiin. Tällaiset kehitykselliset traumat (engl. relational trauma) ovat vaikeammin tunnistettavissa sekä yksilölle itselleen että ulkopuolisille auttajille.
Ongelmallinen päihteiden käyttö saattaa itsessään aiheuttaa lisää haavoittavia elämänkokemuksia, sillä se altistaa muun muassa onnettomuuksille, väkivallalle, kiusaamiselle ja muille terveysongelmille. Lisäksi päihdesairauksia kohtaan esiintyy edelleen paljon ennakkoluuloja ja stigmaa. Omassa tutkimuksessani olen havainnut, että päihteitä ongelmallisesti käyttäneisiin nuoriin kohdistuva stigma on paitsi moninkertaista myös monensuuntaista. Kun haavoittavia elämänkokemuksia on useita, niihin liittyvän stigman vaikutus yksilöön voi kasvaa ja kertaantua. Samaan aikaan, kun stigman vaikutus on kumuloituva, se saattaa kohdistua nuoreen monesta eri suunnasta: vertaissuhteista, koulusta, sosiaalihuollosta, terveydenhuollosta tai vaikkapa omasta perheestä. Olen kirjoittanut aiheesta myös aiemmin julkaisemassani blogiartikkelissa, mikä käsittelee ilmiöön liittyvää häpeää.
Perehdyn väitöskirjassani alaikäisten ongelmalliseen päihteiden käyttöön ja siitä irtaantumiseen desistanssiteorioiden viitekehyksessä. Desistanssiteoriat ovat kattokäsite kriminologisille teorioille, jotka tarkastelevat ja pyrkivät selittämään rikollisesta elämäntavasta irtaantumista ja siihen liittyviä prosesseja. Viime vuosina desistanssiteorioita on alettu soveltaa enenevissä määrin myös ongelmallisen päihteiden käytön kontekstissa. Desistanssi, eli tässä yhteydessä päihteellisestä elämäntavasta irtaantuminen, ymmärretään yhtä paljon yksilön sisäisenä kuin sosiaalisena prosessina.
Miten tämä liittyy päihdenuori-sanan käyttöön, tai esittämääni vaatimukseen luopua sen käytöstä?
Desistanssiteorioiden valossa yksi keskeisimmistä prosesseista päihteellisestä elämäntavasta irtaantumisessa on kognitiivinen muutos, ja vielä tarkemmin identiteetin muutos. Erityisen tärkeää, ja toisaalta haastavaa, identiteettityöskentely on nuoruuden ikävaiheessa, jossa identiteetin muodostuminen on luontaisesti vielä kesken. Identiteettityössä keskeisenä prosessina ovat muutokset nuoren sisäistämissä skripteissä, eli toiminnan käsikirjoituksissa, jotka syntyvät ja toisaalta ohjaavat toimintaamme vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Päihteitä käyttävien nuorten elämäntarinoissa on tyypillistä, että he ovat vastaanottaneet jo varhaisesta iästä alkaen ympäristöstään negatiivisia viestejä liittyen omaan luonteeseensa, persoonallisuuteensa, odotettuun käyttäytymiseensä ja tulevaisuuden mahdollisuuksiinsa. Tällöin toimintaa ohjaavat skriptit perustuvat negatiiviselle minäkäsitykselle, mikä saattaa näkyä nuoren käytöksessä passivoitumisena ja sulkeutumisena.
Käyttämällä nuoresta sanaa päihdenuori, autamme nuorta pitämään kiinni negatiiviselle minäkuvalle rakentuvasta toiminnanohjausjärjestelmästä, josta käsin identiteettityö on nuorelle lähes mahdotonta. Identiteettityö ja kognitiivinen muutos mahdollistuvat ainoastaan nuoren kokiessa aktiivista toimijuutta omassa elämässään sekä uskoa siihen, että hän voi omalla toiminnalla ja valinnoilla vaikuttaa elämänsä suuntaan. Ympäristöstä tulevat kategorisoivat ja ihmisyyttä määrittelevät ilmaisut ovat erityisen haitallisia nuoruudessa, jossa identiteettityö on perustavanlaatuisesti vielä kesken, eikä käsitys omasta minuudesta ole vielä vakiintunut. Tällöin nuori tarvitsee ennen kaikkea tilaa ja vapautta määritellä itseään, muuttaa itseään koskevia määrittelyjä, peilata omaa muodostumassa olevaa identiteettiään sekä ihan vain olla sellainen kuin on. Kokemukset merkityksellisyydestä, omasta paikasta yhteiskunnassa sekä ihmisarvosta ovat tärkeitä. Myös positiivisiksi koetut kategorisoinnit voivat haitata nuoren identiteettityötä ja itsemäärittelyä.
Kun pohdimme keinoja työskennellä päihteitä ongelmallisesti käyttävien nuorten kanssa, tukea nuorten irtaantumista päihteellisestä elämäntavasta tai ehkäistä nuorten huumekuolemia, ei ole merkityksetöntä, miten me näistä nuorista puhumme. Itseasiassa nuorten kohdalla käyttämämme kielen merkitys voi olla erityisen suuri. Ajattelen, että yhtä tärkeää kuin suora puhe nuorelle itselleen, on se, miten hänestä puhutaan silloin, kun hän ei ole paikalla kuulemassa. Nuoret tarvitsevat rauhan olla sellaisia kuin ovat, jotta he voivat kasvaa sellaisiksi kuin haluavat olla. Vakiintunut identiteetti ja positiivinen minäkuva ovat avainasemassa päihteellisestä elämäntavasta irtaantumisessa sekä polulla omien arvojen mukaiseen elämään.
Janika Kosonen
Tarvitaanko teidän organisaatiossanne lisää tietoa aiheesta? Ota yhteyttä ja buukkaa minut jakamaan osaamistani teille! info@janikakosonen.fi +358 505188680. Lue lisää palveluistani täältä!
