Tarinani alkaa Vantaalta, jonne synnyin vuonna 1997, ja jonne olen muualla vietettyjen vuosien jälkeen asettunut takaisin asumaan. Muutimme perheeni kanssa Nurmijärvi-ilmiön mukana Klaukkalaan 2000-luvun alussa, jossa kävin koulut ja kasvoin aikuiseksi. Lukioaikana vietin vuoden Hudiksvallissa Ruotissa, jossa opin paitsi ruotsin kielen, myös paljon sellaisia taitoja, jotka ovat osoittautuneet hyödyllisiksi myöhemmin (työ)elämässä: ongelmanratkaisutaitoja, heittäytymiskykyä, oma-aloitteisuutta sekä uskoa omaan itseeni, muutamat mainitakseni.
Lukion jälkeen tieni vei Tukholman kautta sosiaalityön yliopisto-opintoihin Tampereelle. Tukholmassa työskentelin kesän ikäihmisten kotihoidossa ja Tampereella aloitin keikkatyöt opintojen ohessa henkilökohtaisena avustajana ja päiväkodissa. Myöhemmin työllistyin kesätöiden kautta kehitysvammaohjaajaksi kehitysvammaisten aikuisten ympärivuorokautisen asumisen yksikköön. Vaikka olen sittemmin tehnyt työelämässä monenlaista, nämä työkokemukset ovat olleet keskeisiä siinä, millainen sosiaalityöntekijä, tutkija ja opettaja minusta on myöhemmin tullut.
Sosiaalityöhön sain ensikosketuksen käytännön harjoittelun kautta, jonka suoritin virka-aikaisessa lastensuojelun päivystyksessä Tampereella. Myönnettäköön, että harjoittelukokemus sai nuoren naisen pään melkoisen pyörälle: niin pyörälle, että hakeuduin jälkeenpäin opintopsykologille pohtimaan ammatinvalintaani. Ja onneksi hakeuduin! Käynnillä sain varmistuksen sille, että olen oikealla alalla, mutta myös hyviä vinkkejä siihen, miten voisin osaamistani laajentaa.
Maisteriopintojen aikana opiskelin itseni myös opettajaksi. Aineenopettajakoulu oli antoisa, mutta rankka kokemus: opetusharjoitteluja kesti koko vuoden, ensin lukiossa ja sitten yläkoulussa. Laajentavan harjoittelun pääsin suorittamaan Metropolia ammattikorkeakouluun Helsinkiin, siitä kiitokset Tiina Lehto-Lundénille. Rehellisesti sanottuna opettajakoulusta valmistuminen tuntui huomattavasti suuremmalta saavutukselta, kuin maisterin paperit!
Heti sosiaalityön sijaispätevyyden saavutettuani aloitin viransijaisuuden Itä-Helsingin aikuissosiaalityössä, ja vaikka harjoittelukokemus lastensuojelupäivystyksessä olikin herättänyt enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, päädyin myöhemmin töihin lastensuojelun päivystykseen ja palvelutarpeen arviointiin. Palkallisen korkeakouluharjoittelun päädyin lopulta suorittamaan Adoptioperheet ry:ssä, kun harjoittelumme Afrikassa peruuntui koronapandemian vuoksi. Myöhemmin työllistyin myös lyhyeen sijaisuuteen asunnottomuustyöhön Helsingissä.
Maisterintutkielmani myötä aloitin tähän päivään saakka kestäneen yhteistyön sosiaalityön professori Katja Kuusiston ja tämän vetämän TreAdd-tutkimusryhmän kanssa. Pro Gradu -työni valmistui keväällä 2022 ja se palkittiin Alkoholitutkimussäätiön gradupalkinnolla seuraavana syksynä. Yhteistyön myötä päädyin hakemaan sosiaalityön jatko-opintoihin ja pääsin ensiyrittämällä yhteiskuntatutkimuksen tohtoriohjelmaan Tampereelle. Syksystä 2022 olenkin aktiivisesti työstänyt väitöskirjaani, jossa tarkastelen alaikäisten nuorten päihteiden käyttöä ja siitä irtaantumista erityisesti lastensuojelun sijaishuollon kontekstissa. Samana syksynä aloitin työt Metropolia ammattikorkeakoulussa lehtorina sosiaalialan tutkinto-ohjelmassa.
Vuonna 2023 siirryin ammattikorkeakoulusta töihin yliopistoon: ensin tutkijaksi ja vuoden 2025 alussa yliopisto-opettajaksi. Jatkoin vielä vuoden verran sivutoimisia opetustöitä Metropoliassa, jotka lopetin vuoden 2024 lopussa. Yliopistoon siirtymisen jälkeen perustin myös kevytyrityksen ja aloin tekemään sivutoimisesti ulkoisia toimeksiantoja: koulutuksia, luentoja ja konsultaatioita.
Vuosi 2025 oli elämäni käänteentekevin. Ei siksi, että sain uuden työn yliopisto-opettajana tai siksi, että ostimme mieheni kanssa ensimmäisen yhteisen kotimme. Vaan siksi, että minusta tuli ensikertaa äiti. Lapseni on elämäni suurin opettaja. Hän kulkee mukanani niin vapaalla kuin töissä ja ilostuttaa näin ollen myös muita ihmisiä ympärillään.
Tänä päivänä olen siis laillistettu sosiaalityöntekijä, tutkija, opettaja, aikuiskasvattaja, äiti ja vaimo. Titteleiden ulkopuolella olen määrätietoinen, rohkea, ulospäin suuntautunut ja empaattinen ihminen. Taitaapa jokaisessa sosiaalityöntekijässä asua myös jonkinlainen maailmanparantaja.
