Sosiaalityön kirjallisuudessa ja käytännön toimintamalleissa keskitytään paljon työntekijän ja asiakkaan väliseen suhteeseen. Näin on pääasiassa länsimaisissa, yksilöön keskittyvissä konteksteissa, kuten Suomessa. Tässä ei toisaalta ole mitään yllättävää eikä väärääkään; onhan
Euroopassa on huolestuttu viime vuosina enenevissä määrin huumausaineiden saatavuuden merkittävästä helpottumisesta, mihin ovat johtaneet muun muassa teknologian nopea kehitys ja laittoman huumekaupan leviäminen pimeän verkon alustoilta sosiaaliseen mediaan. Suomessa ollaan
Eilen 3.6.2026 julkaistiin Outi Lepistön kirjoittama kirja Kaiken jälkeen elossa – huumemaailmasta vapauteen. Kirja kertoo Taru Loikkaan tarinan siitä, kuinka hän syntyi päihdesairaiden vanhempien lapseksi ja alkoi myöhemmin käyttää päihteitä itsekin jo lapsena. Sain
Haastatellessani alaikäisenä päihteitä käyttäneitä nuoria tutkimustani varten, nuorten elämäntarinoita yhdistivät tarinat lukuisista muutoksista. Muutokset alkoivat usein jo varhaislapsuudessa: vanhempien erot ja uudet kumppanit, perhekokoonpanon muutokset, jatkuva muuttaminen paikasta tai paikkakunnasta
Kansantalouden laskusuhdanteessa sosiaaliset ongelmat yleistyvät, ketjuuntuvat ja kumuloituvat. Ihmisten kasvava hätä ja pahoinvointi päätyvät jatkuvasti uutisiin ja julkinen keskustelu yhteiskunnallisen tilanteen parantamiseksi käy kiivaana. Oma huomioni viimeaikaisessa uutisvirrassa on kiinnittynyt
Euroopassa päihdepolitiikka ja päihdehoito on jo pitkään keskittynyt haittoja vähentävään näkökulmaan ja työotteeseen. Haittoja vähentävä näkökulma tarkoittaa Harm Reduction Internationalin1 mukaan vapaasti suomennettuna toimintalinjoja, toimintamalleja ja käytäntöjä, joiden tavoitteena on minimoida huumeiden
Koko tähän mennessä kertyneen urani aikana olen aina silloin tällöin törmännyt ongelmallisesti päihteitä käyttävistä nuorista käytettävän sanaa päihdenuori. Muita vastaavia sanoja, joita olen kuullut käytettävän ovat muun muassa laitosnuori, ongelmanuori tai hatkanuori. Koska tutkin
Joulukuussa 2025 päätimme STM:n rahoittaman Päihdehuollon ja lastensuojelun rajapinnalla – saavatko päihteitä käyttävät nuoret tarvitsemaansa tukea? (NUPPU) -tutkimushankkeen loppuseminaarilla Tampereen Nokia Areenalla. Osallistuin projektitutkijan ominaisuudessa seminaarin asiantuntijapaneeliin, jossa keskustelimme muun muassa siitä,
Alaikäisten ongelmallista päihteiden käyttöä tutkiessani nuoret ovat kertoneet puutteista sote-ammattilaisten päihdeosaamisessa ja vaikeuksista keskustella aikuisten kanssa erityisesti huumeiden käytöstä. Toisaalta myös lastensuojelun ammattilaiset itse raportoivat tiedon ja osaamisen puutteista tällä
